Ajankohtaista
 
30.06.10Kaukolämpörakentajalle uudet omistajat

Lietolaisen Turun Asennus ja Luokkahitsarit Oy:n koko osakekanta on myyty TAL-Group Oy:lle. TAL-Groupin omistajat ovat pääomasijoittaja Profita Management Oy sekä yhtiön johtoon kuuluvat Olli Uotila ja Jarmo Ahlbom.


Turun Asennus ja Luokkahitsarit Oy on Suomen johtava kaukolämpö- ja kaukokylmäverkkoja suunnitteleva, rakentava ja huoltava yhtiö. Yhtiö on perustettu v. 1989 ja viime vuosina sen toiminta on laajentunut erittäin voimakkaasti. Liikevaihto viime tilikaudella oli n. 14 milj. euroa ja oman henkilökunnan (n. 40 henkilöä) lisäksi yhtiö työllistää lukuisia aliurakoitsijoita.


Yhtiön nykyiset omistajat ja johtohenkilöt Markku Virtanen, Jarmo Ahlbom ja Eero Piispanen jatkavat yhtiön palveluksessa. Yrityskaupan yhteydessä yhtiön varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Olli Uotila, joka toimii tällä hetkellä Rauma Energian kaukolämpötoiminnasta vastaavana johtajana.


Yrityskaupalle ei ole vaikutuksia Turun Asennus ja Luokkahitsarit Oy:n liiketoimintaan tai henkilökunnan asemaan. Uuden omistajakunnan tavoitteena on jatkaa yhtiön liiketoiminnan voimakasta laajentamista erityisesti kotimaassa ja osin myös ulkomaan markkinoilla.



« Näytä kaikki uutisotsikot